Katse

Helmikuussa matkustin kotimaahani. Siellä kevät tuntui jo olevan ilmassa – toisin kuin Suomessa.

Äitini hautajaisten jälkeen päätin käydä hänen lapsuudenkodissaan. Kävelin rauhassa joen vartta pitkin – ilman kantamuksia, ilman kiirettä。Vapaana, hiljaa, omaan tahtiin。

Yhtäkkiä huomasin koiran. Se katsoi minua aidan takaa – hiljaa, liikkumatta。Kuljin sen ohi, mutta se seurasi katseellaan。Rauhallisesti, tarkkaavaisesti。

On ihmeellistä, miten katse tuntuu。Oli se sitten ihmisen tai koiran – sen tuntee aina。

Tämä koira oli juuri sellainen, josta siskoni olisi pitänyt。Viisas, rauhallinen ja herkkä havainnoija。